Eroottinen kesänovelli. Maanantai, 22.10.2007 (Juhani)

By shangmyhai

Kimi voitti eilen, ja juhlat menivät aamuviiteen shampanjoineen päivineen (kaveri voitti 9 000 euroa samalla). Koska tänään oli kuitenkin töitä heti ysiltä, meni päivä vähän harakoille.

Tämän vuoksi kirjoitin töissä novellin, ensimmäiseni sitten lukion jälkeen. Otsikko on tosin ehkä väärässä, sillä tämä lienee enemmän sittenkin syysteksti ja kovin niukasti eroottinen. Ei oo rubriikkia.


Kiinalainen kiirehti kujaa kannoillaan kaksi kania.

Eläimistä toisen silmät olivat punaiset ja toinen oli sokea. Mies oli nähnyt, että ne seurasivat häntä, mutta niiden vaivalloinen kinnerrys oli näyttänyt niin vääjäämättömältä ja puistattavalta, ettei mies tohtinut luoda katsettaan niihin toistamiseen.

Edessäpäin mukulakivillä retkotti elottomana resuinen tyttö. Sen kieli oli vereslihalle nakerreltu ja valui ulos repaleisesta suusta. Sameat silmät hymyilivät vaivaantuneesti kuin pyytääkseen anteeksi koluttujen kasvojen puolesta.

Mies astui ruhon yli toivoen turhaan, että kanit pysähtyisivät nuuhkimaan sen löyhkää. Samalla hän näki, että lapsi oli hänen, ja kiihdytti kärsimätöntä kulkuaan.

Mies kääntyi kulman ympäri ja kauhistui samassa, sillä kapea kuja päättyi. Miehen sydän rimpuili ja hänen täyteen ahmittu vatsansa vääntyili. Hän avasi solmionsa ja antoi sen tippua maahan.

Oli ilta, eikä mies enää ollut ylpeä.

Kanit olivat odottaneet siitä lähtien, kun mies oli jättänyt ne yksin. Uskollinen oli tästä varoittanut, eivätkä itsekkäätkään jahtia toivoneet. Etäältä eläimet oli useimmin nähnyt mies itse. Nyt hän soimasi piittaamattomuuttaan.

Mies otti askeleensa seisahtuen korkean ja kylmän seinämän kupeeseen. Siihen hän jäi odottamaan, kasvot kolkkoa kohden. Sitten kanitkin lakkasivat kulkunsa, ja mies kääntyi ympäri uskoen yhä, että oli yrittänyt.

Sokea pyysi ruokaa, punasilmäinen ei mitään, ja kiinalainen kirkui.

5 vastausta kohteelle “Eroottinen kesänovelli. Maanantai, 22.10.2007 (Juhani)”

  1. fightinganimalsgame sanoo:

    aika etäännyttävä novelli

  2. shangmyhai sanoo:

    joo, voi olla :) kunhan pulauttelin, which was nice.

  3. PXT sanoo:

    10-4

  4. Mimosa sanoo:

    Heippa murmeliaganttini idässä!

    Vihdoinkin ne tappajakanit, joita olen jo vuosia odotellut, jee! Olen hyvin kiitollinen, se oli virkistävää lukea. Muista tehdä sitten kunnollinen kässäri sitä meidän leffaa varten. Mä olen aloittanut tutkimusprojektin, aaargh. Kerron sitten kun tulette takaisin ja olen jo kuuluisa. Kiva lukea kuulumisianne. Voikaa hyvin ja pitäkää itsestänne ja toisistanne huolta.

    Shalom!

  5. Palaan kaneihin. Torstai, 1.11.2007 (Juhani) « Shang My Hai sanoo:

    [...] Sillä kai se hetki kuitenkin koittaa? Koetin fiilistellä sitä siinä aiemmassa mininovellissa. [...]

Vastaa